torstai 8. heinäkuuta 2021

Jaffan synnytyskertomus

 Kirjoitellaan vielä Jaffan synnytyksestä tännekin. Jaffan lämmöt laskivat alle 37 sunnuntaina 4.7. Lämmöt pysyttelivät 37 tuntumassa reilun vuorokauden, mikä on aika tyyppillistä ollut ainakin omilla koirillani, etenkin ensimmäisen synnytyksen kohdalla. 5.7. klo 20 olivat lämmöt nousseet takaisin vähän reiluun 38 ja tiesin että kohta alkaa siis tapahtumaan.

Illalla Jaffa läähätteli ja petasi kovasti keittiössä omaa petiään. Menimme "nukkumaan" puolilta öin ja käytän termiä nukkumaan aika löyhästi tässä, Jaffa läähätti ja vaihteli asentoa pentulaatikossa ja koitti kaivaa sanomalehtiä ja pyyhkeitä minkä kerkisi. Minä makoilin vähän matkan päässä sängyllä torkahdellen aina välillä. Ensimmäiset selvät työnnöt Jaffa aloitti ti aamulla klo 4.13 minun kirjanpidon mukaan ja klo 5.53 ensimmäinen pentu syntyi. Jaffa hoiti itse tämän homman, puhdisti pennun ja sen jälkeen alkoikin ensikertalaisena ihmettelemään että mikä tämä rääkyvä pikkutyyppi on ja mitä varten se koittaa koko ajan tunkea itseään kiinni. Ensimmäisenä syntynyt poika painoi aika tarkalleen 500g ja itseasiassa enkelipentua lukuunottamatta pentujen syntymäpainot olivat 490-540g eli hyvin lähellä toisiaan kokonsa puolesta. Seuraava pentu, pieni tyttö, syntyi klo 6.05. Toisen pennun kohdalla alkoi imettäminen ja pentujen hoito sujua kuin vanhalta konkarilta ja kasvattaja pääsi siirtymään pentulaatikosta pois seuraamaan synnytystä uudelleen sivusta. Kolmas pentu, poika, syntyi klo 6.23.

Tässä vaiheessa mamma halusi käydä hieman juomassa, pissalle asti ei vielä maltettu. Neljäs pentu, tyttö, syntyi klo 6.52. Tämän neidin jälkeen lähdettiin pissareissulle, käytiin nopeasti vähän jo pesemässä pehvakarvoja ja siivottiin laatikosta osa pyyhkeistä ja lehdistä pois ja uutta tilalle. Noin tunnin päästä Jaffa oli taas työntämässä ja klo 8.30. syntyi viides pentu, poika. Sitten jatkettiin pentujen hoitoa ja ihastelua, kunnes uudelleen klo 10 maissa Jaffa alkoi työntämään. Seurailin tätä tovin sivusta ja kun ei mitään kuulunut, kävimme ulkona hieman kävelemässä. Tämä useasti auttaa. Tällä kertaa tosin ei ensimmäinen ulkoilu vaikuttanut suuremmin tepsivän. Jaffalla alkoi olla myös kiire takaisin pentuja katsomaan, joten palasimme sisälle ja hieroin Jaffan selkää pentulaatikkossa aina sen työntäessä. Vähän ennen 11 oli todettava, että pentu ei näillä keinoin tule kyllä ulos ja siirryimme uudelleen pihan puolelle. Suurikokoinen (melkein 600g) tyttöpentu syntyi kävelyn tuloksena klo 11.30 aikaan. Pentu oli eloton syntyessään. Pentu näytti siistiltä, Jaffa avasi itse kalvot, joten lähdin elvyttämään pentua. Puolen tunnin yrittämisen jälkeen oli valitettavasti todettava, etten onnistu pentua elvyttämään. Jaffa pentua hetken tutki ja nuolikin jonkin aikaa ja sitten työnsi nenällään kauemmaksi. Meillä on siis 3+2 karvavauvaa, jotka voivat hyvin.

Pentujen painot ovat nousseet kivasti jo ekan päivän jälkeen, tytöistä pienin pitää perää ja toisaalta tytöistä toinen on vielä pennuista suurin. Pennut ovat merkitty kynsilakalla, poikia ovat ruskea, tummanpunainen ja merkitön. Tyttöjen merkit ovat turkoosi ja lila. Pentupantojen aika on sitten joskus paljon myöhemmin.

Varaustilanteesta sen verran, että urospentujen alustavien kotien kanssa on sovittu tapaamiset ja jos kaikki menee ok, pojilla taitaa kodit olla tiedossa. Tyttöjen suhteen on vielä tapaamisia sopimatta, mutta jokseenkin vastaava tilanne taitaa olla.

Tämän päivän video alla:



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti