lauantai 24. heinäkuuta 2021

Pennut 18 vrk

Pennuilla menee edelleen hyvin ja uudemmat kehitysaskeleet ovat sekä se, että kaikki kuulevat että se, että jokainen kävelee jo sen verran hyvin, että pääsimme siirtymään erilaiseen alustaan.

Kuulemisen suhteen huomasin kahden pennuista ensin reagoivan imurin ääneen. Muut ottivat rennosti, eivätkä välittäneet asiasta, koska myöhemmin samana päivänä kaikki kyllä kuulivat varsin hyvin, kun Jaffa vastasi vinkumalla yhden pennuista pitämään ininään. Joka iikan pää nousi ylös tässä vaiheessa ja alkoi kamala huuto, koska äiskä oli lähistöllä, mutta ei kuitenkaan laatikossa ja tissimaitoa ei siis ollutkaan saatavilla, vaikka oli jo selkeästi lupailtu.

Kävelykin sujuu osalla jo todella hyvin ja muillakin jo mennään kuitenkin omilla jaloilla eteenpäin, eikä enää ryömien, joten siirryimme kuivikkeiden käyttöön kokonaan tänään. Ensin pari päivää sitten laitoin osaan laatikosta kuivikkeet sanomalehtien päälle, näitä boikotoitiin täysin ja jos sinne jonkun pennuista nostin, alkoi välitön vipellys kohti tuttua alustaa. Nyt kuivikkeet ovat jo tuttu juttu ja parasta onkin, kun siivoan laatikkoa ja vaihdan kosteita sanomalehtiä tai kuivikkeita uusiin, pennut vipeltävät jalkoihin. Ja ainiin, koittavat vähän purra. Meillä on nimittäin ensimmäiset hampaat hyvin tuntuvissa ikenien alta. Mammakoira säälittää jo valmiiksi... Pennut ovat alkaneet myös osoittaa ensimmäisiä merkkejä leikkimisestä keskenään, joten kohta tarvitseekin hankkia leluja laatikkoon viihdykkeeksi.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti